Sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty tekstiin *merkillä Vaikka tarkoituksena on tänä vuonna enemmän tyhjentää lankavarastoja kuin täyttää niitä, en malta olla vilkuilematta uusien neulekirjojen tarjontaa ja tietystihän tänä vuonna ilmestyvistä uutuuksista houkuttelee useampikin vaihtoehto. Tottahan kiinnostaisi kokeilla norjalaisia villoja. Niistä on ilmestymässä ihan lähiaikoina suunnittelija Anna Vierimaan tekemä Norjalainen Villa -kirja, joka on täynnä perinteisempiä …
Kirjoittaja-arkisto:admin
Kevätvaatteiden ompelua
Eipä juuri tunnu keväiseltä. Lunta tupruttaa vaikka ollaan jo huhtikuussa. Säästä huolimatta pienimmäisen vaatekaappia on nyt päivitetty uudella paidalla, joka syntyi Lempikankaan vohvelipintaisesta collegesta ja saman firman resorista. Idea collegepaitaan syntyi, kun postiluukusta napsahti näytenumero maaliskuun Suuri Käsityölehdestä. Siinä oli sekä aikuisille että lapsille collegen kaava, jossa oli leikitelty hauskasti resoreiden mallilla. Paidasta tuli kiva, …
Ihana unikkokuosi
Sisältää mainoslinkkejä Adlibris verkkokauppaan. Ne on merkitty *merkillä. Tällä hetkellä ihastuttaa Unikkokuosi, jota näkeekin nyt vähän joka suunnalla. Taitaa olla kiva monen muunkin mielestä. Neuloin kevään kunniaksi itselleni unikkokuvioisen otsapannan ja käytin siihen @diyprojects_finnish blogista löytyvää kuviomallia. Materiaaliksi otsapantaan valitsin Dropsin superpehmeän Merino extra fine -langan, sillä tämä ei mielestäni kutita ollenkaan. Neulepuikkojen koko oli …
Talvipäivän riemua
Sisältää mainoslinkkejä, jotka merkitty *-merkillä. Liukasta laskiaisviikonloppua! Kuten ajankohtaan sopii, uudet villasukkani sisältävät talvipäivän riemua. Nämä sukat täytyi tehdä, kun sain käsiini Novitan juuri julkaistun *Onnelliset villasukat -kirjan. Tosin vähän sovelsin ohjetta ja omistin koko toisen sukan Haisulin mäenlaskulle ja toisen Muumin avantouinnille. Tein talviset villasukkani Novitan 7veljestä langalla ja puikkokoolla 3, mutta ainakin minun …
Ystävänpäiväkortti lasten kanssa
Askartelimme lasten kanssa ystävänpäiväkortteja. Samalla pääsimme harjoittelemaan ketjusilmukoiden tekoa virkkaamalla. Tähän ystävänpäiväkorttiin tarvitaan vain korttipohja, liimaa, lankaa ja kyniä. Virkkasimme ketjusilmukoilla noin 20 cm pitkän lenkin, muotoilimme lenkistä sydämen ja liimasimme sen korttipohjaan. Sitten vain ystävänpäivätoivotukset mukaan ja kortti on valmis.
Ohuet villasukat
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Villasukkani ovat valmiit ja juuri sellaiset kuin tähän hetkeen tarvitsin eli riittävän pitkät, mutta riittävän kapeat talvikenkiin laitettavaksi. Käytin yhteen sukkaan yhden vyyhdin Perminin *Selma-lankaa ja hiukkasen Novitan *Venla-lankaa. Vartta tein niin pitkästi kuin lankaa riitti. Se onkin hyvä puoli kun neuloo varpaista varteen – varren mittaa voi säätää …
Pitkät villasukat
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Tänä talvena huomasin tarvitsevani uudet pitkät villasukat, jotka ovat riittävän ohuet vaikkapa talvikenkiin sujautettaviksi. Sellaiset sitten täytyi tehdä tammikuun pakkasissa. Tein sukat varpaista varteen tekniikalla. Tekniikassa on mielestäni monta hyvää puolta. Ensinnäkin sukkien kärjestä tulee todella siisti. Mukavaa on myös se, että kantapäätä tehdessä ei tarvitse poimia uusia silmukoita, …
Sukkapuikko valintaa
Millaiset sukkapuikot ovat suosikkejasi? Minä olen kokeillut muutamia erilaisia, mutta vahvaa suosikkia ei ole löytynyt. Kaikissa on hyvät sekä huonot puolensa. Kuulemani mukaan monen mielestä parhaat ovat KnitPro Zing -sukkapuikot, jotka ovat kevyttä alumiinia. Minustakin Zing -sukkapuikot ovat keveät sekä mukavat neuloa ja mikä tärkeää, ne eivät sisällä nikkeliä. Mukavaa on sekin, että sileästä pinnasta …
Kätevä sukkaplokki
Etsiskelin pitkään sukkaplokkia, mutta ostopäätöstä ei syntynyt, koska en osannut päättää mille sukkakoolle plokin ostaisin. Viimeisimmillä kädentaidon messuilla törmäsin kuitenkin ihan aarteeseen: säädettävään sukkaplokkiin. Miksi jokaiselle koolle onkaan oma plokki, jos ne kaikki voidaan saada samaan! Mikä parasta, tämä säädettävä sukkaplokki on koivuvanerista tehtynä todella kaunis. Koivuvaneri materiaalina on myös ekologinen. Lisäksi plokkiin on saatu …
Ilmainen ohje: muhkea pipo
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Tammikuun pakkasiin tarvitaan lämmintä pipoa. Minä tein oman myssymäisen piponi superpehmeästä ja hiukkasen pörröisestä alpakka-merinovillalangasta. Korvien kohdalle tein kolminkertaisen resorin, jotta pipo pitäisi hiukkasen myös tuulta. Käytin *Viking Garn Alpaca Bris-lankaa, jossa on babyalpakan (60 %) ja merinovillan (11 %) lisäksi nailonia (29 %). Lanka on todella kevyttä ja …